Tässä vierähtikin aikaa useampi viikko. Mikä ihanampaa päivittää blogia kun viimeksi elin talvea ja nyt on kesä. Tämä aika on lempivuodenaikani. Silmät nauttivat keväänvihreästä, linnunlaulusta, tuomen kukan tuoksusta, KAIKESTA. Elämän yltäkylläisyyttä joka puolella luonnossa. Olen etuoikeutettu kun saan asua maalla!

Sisällekin kannan tuoksua. Kielon tuoksu on ihana, huumaava! Kävelen nurmella paljain jaloin ja työnnän käteni multaan. Istutan, kastelen, imen luonnon elinvoimaa. Vaikka olen väsynyt, teidän, että elvyn.

Tämäkin on sinnitellyt liian pienessä ruukussa koko talven. Olen vähän kuin tuo kakstus: kitunut koko talven, sinnitellyt silloin kun olen ollut todella väsynyt, monen asian väsyttämä. Elvyn, niin kuin tuo kaktus sen saadessa isomman ruukun. Saan levähtää Isän kämmenellä ja taivaasta satava kaste on minua jo nyt virvoittanut.

Saan uutta voimaa hoitaa niitä tehtäviä, mitä osakseni on annettu. Niin, että tehtävät eivät ole velvoitteita, vaan lahjaa minulle: auttaa, palvella, tukea, kuunnella...

Saan opetella myös sitä, että iteäkin pitää muistaa hoitaa. Tehdä myös niitä asioita, jotka tekevät MINUT onnelliseksi.